Screen
Poster

Justus ja urheat ritarit

Sallittu yli 7-vuotiailleSisältää väkivaltaaVoi aiheuttaa ahdistusta 92 minuuttia 2013

Justuksen unelmana on tulla Urheuden ristikunnan ritariksi isoisänsä kunniakkaita jalanjälkiä seuraten. Ritaristo on kuitenkin syrjäytetty virkamiesten tieltä jo aikapäiviä sitten ja hänen isänsä Reginald, kuningattaren neuvonantaja, haluaa poikansa ryhtyvän lakimieheksi. Vastustuksesta huolimatta Justus ei anna periksi, vaan päättää seurata suurta unelmaansa. Matkallaan kohti Urheuden ristikunnan ritariutta hän tapaa ärhäkän erikoisen velho Talian, tutustuu karskiin Sir Clorexiin ja saa apua kolmelta munkilta, jotka kaikki tutustuttavat häntä ritarien vanhojen taitojen ja oppien saloihin. Pian tuoreen ritarikokelaan taidot joutuvat koetukselle, kun hänet haastaa taisteluun entinen ritari Sir Heraclio joukkoineen, tarkoituksenaan kukistaa Justus ja valloittaa koko kuningaskunta.

Elokuva on katsottavissa vain Suomessa
Luokka: Kokoillan elokuva
Lajityyppi: Seikkailu, animaatio, lapset, perhe, fantasia
Ohjaaja: Manuel Sicilia
Ääninäyttelijät: Roni Kantola, Pepe Laaksonen, Janette Sorvoja, Kari Tamminen, Jukka Nurmela
Oikeudenomistaja: Scanbox
Valmistusmaa: Espanja

Palaute